Studia Generalia tavoittelee videoinnilla uusia yleisöjä

Haastattelimme Studia Generalia –luentosarjojen koordinaattoria Sanna Saari-Salomerta

Studia Generalia luentosarjan koordinaattori Sanna Saari-Salomeri.​
Studia Generalia luentosarjan koordinaattori Sanna Saari-Salomeri.​

Mikä on Studia Generalia?

”Studia Generalia on Helsingin yliopiston kaikille avoin luentojen sarja, joka kertoo suurelle yleisölle mitä uutta ja mielenkiintoista tieteessä tapahtuu. Uskomme, että ihmiset saavat tilaisuuksista uusia oivalluksia ja että luennot avartavat maailmankuvaa”, Sanna Saari-Salomeri kertoo.

Kuka tilaisuudet järjestää?

”Tilaisuudet järjestää Avoin yliopisto, joka on Helsingin yliopiston erillislaitos. Studia Generalia -luentoja on järjestetty pitkään, aina 1970-luvulta lähtien. Luentoja suurelle yleisölle on Helsingin Yliopistossa ollut vieläkin varhaisemmin, aina 1950-luvulta alkaen.”

Mitä aiheita luennot käsittelevät?

”Luentosarjoja järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Jokaisella luentosarjalla on aina oma teemansa. Tämän syksyn teemana oli aistit. Aihealueista päättää tieteellinen ohjausryhmä, joka koostuu eri tieteenalojen professoreista ja muista tutkijoista. Lisäksi ryhmään kuuluu muutamia ulkopuolisiakin asiantuntijoita. Itse toimin ryhmän sihteerinä”, sanoo Sanna Saari-Salomeri.

Onko teemoja vaikea keksiä?

”Itse asiassa ei, koska niitä on tarjolla yleensä runsaasti”, hän vastaa ja jatkaa ”Kysymme myös yleisöltä ideoita ja keräämme palautetta internet-sivuilla. Tänä syksynä olemme kiinnostuneita verkkoluentoja koskevasta yleisöpalautteesta. Ensi vuonna vietetään Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlaa. Kevään Studia Generalia -luennot ovat osa juhlavuoden ohjelmaa. Teemana on muuttuvat maailmankuvat. Se on monitieteellinen luentosarja, jonka punainen lanka kulkee maailmankaikkeuden perusteiden ja ekosysteemin kautta ihmisen toimintaan ja arkeen. Luennoilla selviää miten tiede on kehittynyt ja muokannut ihmisten maailmankuvaa aikojen saatossa.”

Ovatko luennot suosittuja?

”Näin voi sanoa, koska 600 ihmistä vetävä luentosali on aina lähes täynnä. Verkkoluentoja seurataan myös aktiivisesti. Suoraa lähetystä seuraa keskimäärin muutama sata katsojaa.  Sen lisäksi luentoja voi seurata myöhemmin arkistosta tallenteina, jolloin yhdelle luennolle voi tulla tuhansia katsomiskertoja”, Sanna Saari-Salomeri arvelee.

Mitkä teemat ovat olleet erityisen suosittuja?

”Kaksi vuotta sitten ollut ruoka-aiheinen teema oli todella suosittu ja myös ikä ja terveys –teema oli suosittu. Eli ruoka ja terveys tuntuvat kiinnostavan ihmisiä. Ne ovat tietysti lähellä ihmisten arkielämää ja siksi kiinnostavat ja koskettavat kaikkia”, hän muistelee.

Miten luentojen videointi ja yhteistyö Unigrafian kanssa on sujunut?

”Videointi on mielestäni tosi tärkeä kanava välittää luentoja. Videoinnin taso on jo hyvä, mutta haluamme kehittää sitä edelleen. Yhteistyö Unigrafian kanssa on ollut hyvää ja antoisaa – ja koskenut paitsi videointia, myös tilaisuuksien kehittämistä kanssamme. Studia Generalia –illan onnistuminen on kokonaisuus, jossa tarvitaan kaikkien toimijoiden hyvää yhteispeliä. Unigrafian kanssa se on toiminut! Videoinnin teknistä tasoa on parannettu, ja nyt pystymme esimerkiksi ottamaan palautetta ja kysymyksiä suoraan luentotilaisuuteen Twitterin ja tekstiviestien välityksellä. Näin luennoitsijat voivat heti luennon aikana vastata kysymyksiin”, kertoo Saari-Salomeri innostuneesti ja jatkaa ”Verkkoluentoja voi seurata omalta internet-päätteeltään sekä monilla paikkakunnilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa ympäri Suomea. Palaute näistä tilaisuuksista on ollut vain positiivista. Videointi luo yllättävän aidon tunnelman, ja minulle on kerrottu että monesti luennoitsija tuntuu olevan jopa lähempänä kuin isossa luentosalissa. Ihmiset saattavat jopa taputtaa lähtiessään. Uskomme että jatkossa videoinnilla on mahdollisuus saavuttaa uusia yleisöjä, esimerkiksi lukiolaisia ja opettajia. Suunnitteilla on, että luennot voisi jatkossa ladata myös äänitiedostoina. Itseään voisi niiden avulla sivistää vaikka automatkoilla!”

Kiinnostuitko? Lue lisää Unigrafian videotuotannosta ja Studia Generaliasta

Studia Generalia luennot pidetään Porthanian suuressa luentosalissa.​
Studia Generalia luennot pidetään Porthanian suuressa luentosalissa.​

Asiakastarinoiden etusivulle